perjantai 6. joulukuuta 2013

Tee vanerista; Autovalaisin ja junahylly



Pojan huone/nurkkaus alkaa hahmottua ja tietenkin sinne täytyy askarrella mahdollisimman paljon kaikkea käytännöllistä ja söpöä! Näin Kotivinkki lehdessä junahyllyn, jonka halusin ehdottomasti toteuttaa ja olin himoinnut jo ainakin vuoden verran Ferm Livingin autovalaisinta.

Kun siis viimeksi kävin Savon reissullani isäni puupajassa, sahata päräytin auton ja junan osat kuviosahalla.




Sahaamisen ja hiomisen jälkeen auto ja juna saivat pintaansa mustan maalin. Junaan täytyi vielä leikata hyllylevy ja naputella junan osat siihen kiinni. 

Helppoa kuin heinänteko!
(Kunhan on kuviosaha ja paikka, jossa sahata)






Juna on ainakin väliaikaisesti odottelemassa seinäpaikkaansa pinnasängyn ja seinän välissä. 
Ja mikäpäs siinä ollessa. 
Hyllynkannattimien avulla se pysyy eikä huoju.


Hyllyyn saa kaikki satukirjat sopivasti pinnasängyn lähelle. 

Pääsisinpä jo lukemaan! 
Kuka kuuntelee?




Ostin Hong Kongista 20-led valosarjan, jonka ihan raa`asti teippasin ympäri auton takaosaa. Valosarja toimii pattereilla, joten siksi johtoakaan ei näy. 

Valo toimii esimerkiksi yövalona vallan mainiosti!





Ihana baabuska designin Myyrä- pussukka <3



Saatiin nimiäislahjaksi aivan mahtava vauvakirja "Minun kirjani" (Oppi&Ilo). Tämä on ostettu uudesta ekologisesta lastentarvikeliikkeestä, Pajumajasta, joka on Ruohonjuuren kanssa samoissa tiloissa. 

Kirjassa on älyttömän paljon kaikkea kivaa enkä malta odottaa, että pääsen sitä täyttelemään!


Täyteltävää riittää 18 ikävuoteen saakka, joten homma ei ihan heti lopukaan (kuten ei lapsenkaan kanssa) Jokaisen ikävuoden kohdalla on myös suuri tasku, johon voi säilöä vaikka valokuvia, onnittelukortteja tai vaikka kirjeitä!


Yleensä kuulee, ettei vauvakirjaa jaksa täytellä kovin kauaa vaan into lopahtaa ensimmäisen raapustuksen jälkeen. Mutta minulla ainakin on sellainen fiilis, että tämän kirjan täyttämisestä tulee minulle ja Tatulle jokavuotinen rutiini. Ja varmasti on aina yhtä hauskaa miettiä mitä tuli tänä vuonna tehtyä!



Tällaista täällä Pellavatehtaankadulla tänään.

Huomenna jo jotain ihan muuta.

Ja lopuksi vielä hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!



1 kommentti:

  1. Onpas tosi kivoja, täytyy laittaa korvan taakse :) Espoossa on ainakin puutyöverstas, jossa vai käydä kuka vaan tekemässä puutöitä, voi olla että Tampereella on myös. Itse kävin siellä tekemässä pupuja :)
    http://onnellinenoliivi.blogspot.fi/2013/03/paasiaisen-pupupuu-taynna-varikkaita.html

    VastaaPoista