torstai 15. elokuuta 2013

Pikku pojan palatsi



Lastenhuone (joka on siis makuuhuoneemme nurkka) alkaa olla valmis, mutta muuttaa koko ajan muotoaan. Pinnasänky vaihtaa paikkaa ahkerasti eikä hoitopöytäkään ole vielä löytänyt omaa nurkkaansa, mutta pääasia, että kamat on nyt kasassa. Järjestyksiä ehtii miettiä myöhemminkin!


Poikaystävälläni on suuri ja painava futon- patja, joka ei ikinä ole mahtunut mihinkään, joten päätin keksiä patjalle muutakin käyttöä kuin olla vain satunnainen vieraiden makuualustana. Ompelin patjalle suojuksen ja laitoin päälle muutaman tyynyn. Kutsukaa sitä miksi tahansa, mutta olkoon nyt vaikka lukunurkkaus.

Käyn aina silloin tällöin kotona Pohjois-Savossa, jossa isälläni on suuri puu-ja metallihalli, jossa voi puuhailla kaikenlaista. Lastenhuoneeseen halusin tehdä itse hengarit, joten sahasin kuviosahalla pieniä hengareita, josta sitten maalasin mustaksi. Valkoinen hylly meillä oli omasta takaa, johon ostin vain IKEA:sta verhotangon, johon sain hengarit ripustettua.



Lastenhuoneessa oli hurjasti työtä, mutta olihan se hurjan hauskaakin. Varsinkin, kun olen löytänyt taas uuden intohimon, nimittäin kankaanpainannan.

En tiedä johtuuko tämä mistä, mutta yksi päivä vain heräsin ja teki mieli päästä painamaan! (He he, pieni kaksimielinen vitsi tähän) Syksyn tulo innostaa minua aina kokeilemaan kaikkea mahdollista, joten pimenevät illat tarjoavat minulle täydelliset puitteet kaikenlaisiin kokeiluihin. Olen joskus turhan impulsiivinen innostuessani ja tahdon päästä mahdollisimman nopeasti tuumasta toimeen. Yleensä kaikki projektit menevät mönkään juuri siksi, koska en jaksa miettiä toteutusta sen kummemmin, vaan hurautan saumat ja pakkeloin seinät ennen kuin kukaan ehtii estää aikeitani. Nyt ajattelin kuitenkin toimia toisin ja tehdä kerrankin kunnolla kotiläksyni. Otin selvää erilaisista kankaanpainanta tekniikoista ja suunnittelin kaiken huolella. Värit tilasin Emo-Tuotannolta, jossa tutkimuksieni mukaan oli edullisinta ja muut tarvikkeet löytyivätkin kotoa.




söpö pieni pinnatuoli löytyi Hämeenlinnan kirpputorilta vain 2 eurolla. Koska kyseessä on vanha huonekalu, halusin kokeilla kamalan Miranolin sijaan vanhaa kunnon munatempera maalia. Kaksi kerrosta keltaista maalia riitti peittämään puun sävyn, mutta niin että puu kuultaa maalin alta kauniisti.

Munamaalin ohje:


1 kananmuna
saman verran vettä ja pellavaöljyä

Vispaa muna ja öljy voimakkaasti sekaisin ja lisää seokseen vesi vähitellen.

Liuota jauhemainen väriaine pieneen määrään muna-öljyseosta ja lisää seokseen.
Maali säilyy jääkaapissa muutaman päivän.





Tampereella on eräs ihana sisustusliike nimeltään Dekologia, jossa on myynnissä paljon Ferm Living tuotteita. Koska olen köyhä ja osaan puuhastella käsilläni kaikenlaista, päätin ihan pikkiriikkisen lainata Ferm Living:in kuoseja lastenhuoneen tekstiileihin. Ajattelin, että tämä on okei, koska en alkaisi tehtailemaan tyynyjä pimeästi koko Suomen kansalle vaan tekisin vain muutaman itselleni.


Ferm Living tuotteita.

Rakastuin varsinkin puu- aiheiseen kuosiin, jota käytin hoitopöydän pehmusteeseen ja kahteen kangaskoriin. Autotapetin löysin Seinäruusu- liikkeestä, jonka alakerrassa on paljon poistoeriä erilaisia tapetteja ja huonekalukankaita. Tätäkin tapettia sai metrin eurolla!







Meidän asunto tulvii jo kaikenlaisia tyynyjä ja penkkejä, joihin olen painanut vähän ja vaikka mitä. Niistä voin laittaa kuvia myöhemmin. Jos kankaanpainanta tekniikoista puhutaan niin leimasintekniikka oli ylivoimaisesti helpoin ja hauskin! Kotoa löytää vaikka mitä pikkutavaroita, joilla saa hauskoja tekstiileitä.  Tulen käyttämään tekniikkaa varmasti useasti ja etsiskelen tästä lähtien aina luontopoluilta jännittäviä oksanpalasia ja hylättyjä muoviesineitä. 

Nyt palan halusta alkaa suunnittelemaan uudelle tulokkaalle pikku nuttuja ja peittoja. Eihän meidän Maija Pekka voi kulkea tavanomaisissa H&M vaatteissa, vaan kaiken täytyy olla itsetehtyä. Uusi pöytäliina täytyisi myös tehdä! Ja picnic alusta! 

Työ ei siis lopu koskaan vaan kokeilut kankaille jatkuvat....




3 kommenttia:

  1. hei joululahjaksi jos meille parit nätit tyynyt tekisit :3

    ps onko ideoita mitä te tarviitte?

    VastaaPoista
  2. Tottakai teen sulle tyynyt, mutta osaisit varmasti itsekin! En osaa vielä joululahjoista sanoa mitään, joten palataanpa asiaan :)

    VastaaPoista
  3. Meilläkin vois olla käyttöä pikku tyynyille senkin topakka :))

    VastaaPoista